Kokonaisuutena Royals lähtee kauteen 2023 vakaalta pohjalta. Joukkueen vaihtuvuus on ollut hyvin pientä off-seasonin aikana ja samalla rosterin kokoa on pystytty kasvattamaan terveellä tavalla. Joukkue on harjoitellut yhdessä joulukuusta asti kolmesti viikossa ja pohjaa tulevalle kaudelle on rakennettu kasvattamalla fyysisiä ominaisuuksia. Kevään puolella painotus siirtyi...
Wasa Royalsin vahva kauden aloitus kolmella voitolla, ratkaisevat kamppailut ovat kuitenkin vasta edessä
Wasa Royals nappasi kauden kolmannessa ottelussaan kolmannen voittonsa Pori Bearsin kustannuksella 48–0 (28 – 0). Royals lähti otteluun voitottomaa Poria vastaan selvänä ennakkosuosikkina. Kuninkaallisten teemana kamppailussa olikin antaa vastuuta nuorille ja tulokkaille sekä vastaavasti lepoa veteraaneille, koska olettavat seitsemän ottelua seitsemässä viikossa on tiukka rypistys...
Wasa Royals kohtaa kauden avausottelussa Tampere Saintsin
Wasa Royals kohtaa kauden avausottelussaan kotiareenallaan Kaarlen kentällä Tampere Saintsin sunnuntaina 17.7. klo 14.00 alkaen (liput 10 €). Ennakkoon kahden jenkin vahvistama Saints on yksi sarjan kärkijoukkueista ja mikäli Kuninkaalliset haluavat samaan kastiin tullee kauden avausottelusta erittäin merkittävä tiiviissä kuuden ottelun runkosarjassa. Joukkueita alkavan kauden...