Mestarit vastassa

Kauden toinen kotiottelu ei tule varmasti olemaan viime viikon ottelua helpompi. Vastaan asettuu hallitseva Suomen Mestari, Turku Trojans, kenen kausi ei ole toistaiseksi ollut aivan täysosuma. Yhtä kaikki, hallitsevana mestarina kun otteluun lähtee, on ennakkosuosikin viitta annettava turkulaisille. Royalsin urakkaa ei varmasti helpota se, että tähän otteluun Trojans tuo kaksi huippukovaa vahvistusta. Yhdysvalloissa nimeä tehneet Essi Saastamoinen sekä Nana Olavuo olisivat vahvistus mille tahansa joukkueelle, missä tahansa maassa.

 

Royalsin lukuisat poissaolot viime viikolta ovat hieman helpottaneet, mutta edelleen kokoonpanosta puuttuu muutamia nimiä. Rinki on silti paljon laajempi kuin viime viikolla Wolverinesia vastaan. Etenkin hyvin kapeaksi kutistunut puolustus on saanut rivejään paremmin kuosiin. Anni Alangon paluu Royalsin paitaan on erittäin tervetullut, sillä Saastamoisen ja Olavuon tavoin, Anni Alanko on yksi maailman parhaita omalla pelipaikallaan.

Trojans on sarjataulukossa tällä hetkellä kakkospaikalla, tasapisteissä Wolverinesin kanssa. Royals edelleen hakee kauden avausvoittoaan. Yllätysvalmis Royals lähtee haastamaan Suomen Mestareita Kaarlen Kentällä kello 15.00.

 

Seuraa heitä Trojansista:
#80 Sunelle Coetzee. Tuulennopea laitahyökkääjä aihetti avauskohtaamisessa paljon ongelmia Royalsin heittopuolustukselle, eikä nopeus ole varmasti kauden aikana kadonnut minnekään.
#23 Laura Pulkkinen. Kovapäinen pallonkantaja juoksee mielellään puolustajien yli, eikä usein pysähdy ensimmäisiin kontakteihin.

 

Seuraa heitä Royalsista:
#95 Iida Kiikeri. Pelipaikka muuttuu puolustuksessa tähän otteluun. Tuo voimaa ja rutiinia toiseen kerrokseen juoksua pysäyttämään.
#44 Helmi Syri. Royalsin oma juniori, kuka pystyy pelaamaan mitä tahansa taitopelipaikkaa hyökkäyksessä tai puolustuksessa.