Maajoukkuemies Rufail Khalifa pelaa myös ensi kesänä Royalsissa

Maajoukkuemies Rufail Khalifa pelaa myös ensi kesänä Royalsissa

Aiemmiltakin vuosilta Royalsin riveistä tuttu seuran oma kasvatti, kulmapuolustaja Rufail Khalifa nähdään Royals-paidassa myös tulevan kesän peleissä.

Tammikuussa CFL-näyttöjä Vantaalla testitilaisuudessa antanut Rufail Khalifa nähdään myös tulevana kesänä kuninkaallisten riveissä. Viime vuonna Khalifan kausi alkoi Ruotsin pääsarjassa Stockholm Mean Machinen riveissä, mutta tänä vuonna mies liittyy Royals-rosteriin jo off-seasonilla.

Royalsin General Manager Seppo Evwaraye on iloinen, että yksi kuninkaallisten puolustuksen tärkeimmistä palasista saadaan mukaan alusta saakka.

– Erittäin hyvä homma, että Rufail päätti jatkaa meillä, ja on mukana kuvioissa jo nyt off-seasonilla. Viimeksi näin taisi olla vuonna 2017, Evwaraye myhäilee.

– Rufail on parhaimmillaan Suomen paras kulmapuolustaja. Uskon, että hänellä on halua näyttää jälleen kerran, miksi hän kuuluu Suomen eliittiin, hän jatkaa.

Khalifan myötä Royalsin puolustus alkaa olla mahdollisia jenkkivahvituksia vaille kasassa. Myös joukkueen päävalmentaja Stacey Thomas on tyytyväinen, että puolustus saa jälleen hyvä vahvistuksen.

– Olen tosi iloinen, että ”Rufa” tulee takaisin, koska hän on erinomainen pelaaja. Hän on pelannut samaa pelipaikkaa jo pitkään, ja on taitava siinä, joten uskon, että hänen kokemuksestaan on hyötyä myös nuoremmille pelaajille samalla pelipaikalla. Rufa tulee olemaan tulee olemaan todella hyvä lisä joukkueeseemme, Thomas sanoo.