Kuningaskunnan takalinjat saavat huippuvahvistuksen, kun viime vuonna Vaahteraliigan All stars -kentälliseen valittu ja Vaahteramaljan voittoon kautensa Suomessa Steelers-paidassa päättänyt Tommy Kaczocha liittyy kuninkaallisten riveihin.
Royalsin puolustus saa lisää loistavaa osaamista, kun DB Tommy Kaczocha liittyy kuninkaan miesten joukkoihin. Puolalais-amerikkalainen pienisuuri mies pelasi viime vuonna Kuopio Steelersissä, jossa nappasi kuopiolaisten mukana Vaahteramaljan voiton. Kaczocha jatkoi vielä Vaahteraliigan päätyttyä kauttaan Puolassa Bialystok Lowlandersissa, jossa selvisi joukkueineen mestaruusotteluun saakka, jossa tuli kuitenkin tappio.
Royalsin tuore vahvistus on HC John Bookerille jo tuttu mies, sillä myös hän oli syksyllä mukana Lowlandersin mestaruusotteluun saakka selvinneessä joukkueessa päävalmentajana. Booker on iloinen, kun Kaczocha päätti liittyä kuninkaallisten vahvuuteen.
– Tommy tuo paljon asioita organisaatiomme. Hän on iskukykyinen pelaaja, jolta löytyy kilpailulliset luonteenpiireet pystyä loistavan pelaajana tulevaisuudessakin. Hänen asenteensa on tarttuva: hän saa muutkin pelaajat harjoittelemaan ja työskentelemään kovemmin, kun he näkevät hänen työmoraalinsa. Tommy on loistava lisä joukkueeseemme, Booker iloitsee.
Puolassa Lowlandersissa maan tynkäkaudella syntyneet kemiat olivatkin yksi iso syy, miksi Kaczocha päätti suunnata juuri Royalsiin tulevaksi kesäksi. Lowlandersissa oli Bookerin lisäksi viime syksynä myös tulevan kesän Royals-pelinrakentaja Brandon Gwinner.
– Brandon ja coach Booker tulivat minulle tutuiksi Puolassa. Onnistuimme rakentamaan hyvin lyhyessä ajassa hyvät kemiat keskenämme, joka auttaa meitä varmasti tulevalla kaudella. Uskon, että Royalsiin tuleminen auttaa minua eniten todistamaan, että olen yksi Euroopan parhaista pelaajista, koska voin olla yhden Euroopan parhaan valmentajan valmennettavana, Kaczocha sanoo.
Kaczocha aloitti jenkkifutiksen kymmenvuotiaana katseltuaan muutamia vuosia suosikkijoukkueensa New England Patriotsin pelejä.
– Rakastuin lajiin katsellessani Tom Braydn ja Randy Mossin pelaamista. Päätin, että haluan alkaa itsekin pelaamaan, Kaczocha muistelee.
Ennen jenkkifutiksen aloittamista Kaczocha pelasi jalkapalloa. Puolalaisille jalkapallo on iso asia, ja siten myös nuori Tommy päätyi lajin pariin ensimmäisenä. Jenkkifutiksesta tuli kuitenkin heti aloittamisen jälkeen miehelle sydämen asia.
– En vielä silloin ymmärtänyt kaikkea jenkkifutiksesta, mutta olen ollut luontaisesti aina hyvä ottamaan palloja kiinni, se vain onnistui alusta asti hyvin. Katselin kuitenkin YouTube-videoita DB- ja WR-pelaajien pelitavoista ymmärtääkseni enemmän tekniikoista, ja pyrin oppiman lisää sitä kautta, Kaczocha kertoo.
High School vuotensa Kaczocha pelasi Oak Ridge Wildcatsissa Tennesseessä, josta siirtyi Centre Collegeen Danvilleen Kentuckyyn. Myöhemmin hän suuntasi Eurooppaan, jossa on pelannut Lowlandersissa ja Steelersissä.
Parhaat jenkkifutismuistot painottuvatkin miehellä Eurooppaan. Vaahteramaljan voitto ja pudotuspeli laitahyökkääjän paikalla ovat jääneet miehelle mieleen.
– Parhaimmat muistot ovat Vaahteramaljan voitto, ensimmäinen peli Collegessa ja ensimmäinen pudotuspeliottelu laitahyökkääjänä Puolassa coach Bookerin kanssa. Vaahteramaljan valitsen kuitenkin kärkipaikalle, koska fiilis voitosta oli aivan uskomaton etenkin, koska hävisimme edeltävänä vuonna maljapelin ja tiesin, paljonko joukkue uhrasi ja teki töitä voittaakseen viime kaudella, Kaczocha sanoo.
Kaczocha kertoo, että haluaa tuoda joukkueeseen lisää energiaa ja asennetta.
– Joukkue on nuori, jossa on paljon potentiaalia, kun kaikki pääsemme samalle sivulle. Silloin olemme vaarallisia, Kaczocha paaluttaa.
– Haluan olla osana yhtenäistä joukkuetta ja taistella Vaahteramaljasta. Mikään muu ei kelpaa, hän jatkaa.