Wasa Royalsin hyökkäys sai merkittävän kotimaisen vahvistuksen, kun lahjakas laitahyökkääjä Rasmus Kuivanto liittyy kuninkaallisiin tulevalle kaudelle.
195-senttinen ja ulottuva Kuivanto on edustanut Suomen lippupallomaajoukkuetta ja hänet valittiin viime vuonna lippupallon Vuoden pelaajaksi. Viime kaudella hän teki vahvaa jälkeä 2. divisioonassa Kokkola Scorpionsin riveissä ja on jo talven harjoituksissa tehnyt kovan vaikutuksen Royalsin valmennukseen.
– Halusin päästä kehittymään pelaajana ja näyttämään osaamistani korkeammalla sarjatasolla. Koen, että Wasa Royals tarjoaa minulle parhaat puitteet kehittyä jokaisella osa-alueella, Kuivanto kertoo.
– Odotukset ovat korkealla, erityisesti joukkueen menestyksen suhteen.
Siirtyminen 2. divisioonasta Vaahteraliigaan ei nuorta laitahyökkääjää pelota.
– Pelin nopeus on varmasti suurin muutos ja kontakti kovempaa, mutta uskon itseeni. Kovalla työnteolla päästään tavoitteisiin, hän toteaa.
Kuivanto kokee myös joukkueen asettamat odotukset motivaationa.
– Pidän siitä, että minulta odotetaan paljon. Se luo sopivaa painetta kehittyä jatkuvasti. Haluan olla pelaaja, joka antaa kaikkensa ja johon voidaan luottaa tilanteessa kuin tilanteessa.
Päävalmentaja Seppo Evwaraye näkee Kuivannossa merkittävän lisän Royalsin heittopeliin.
– Ensimmäisenä silmiin pistää koko. Näin isoja laitahyökkääjiä ei Suomessa usein näe. Lisäksi hän ottaa pallon varmasti käsillä kiinni, mikä on iso vahvuus. Näemme valmennuksessa, että hän voi tuoda meille paljon eri tilanteissa. Hän on todellinen ”matchup-ongelma” – puolustuksen on vaikea löytää sopivaa vastinparia, Evwaraye sanoo.
– Heittopelissä hän tarjoaa pelinrakentajalle ison kohteen ja laajan kiinniottosäteen. Hän on myös yllättävän sulavaliikkeinen – häntä ei voi missään nimessä kutsua hitaaksi, päävalmentaja jatkaa.
Kuivanto itse tiivistää tavoitteensa selkeästi:
– Tuon Royalsiin fyysisyyttä ja kokoa laitahyökkääjäosastolle, mutta haluan kehittyä pelin jokaisella osa-alueella.
Talven aikana uusi ympäristö on tullut tutuksi.
– Olen päässyt hyvin mukaan joukkueeseen ja tottunut treenien tempoon. Joukkuehenki on erinomainen ja kilpailu kovaa. Valmennus on laadukasta ja arjessa tehdään töitä tosissaan.
Tulevan kauden tavoite on selvä.
– Haluan mennä urallani niin pitkälle kuin mahdollista. Ensi kauden tavoite? Voittaa.