Royalsin linja kasvaa – Tirkkonen mukaan

Wasa Royals saa merkittävän vahvistuksen hyökkäyslinjaansa, kun kaksi viime kautta Yhdysvalloissa pelannut Eemeli Tirkkonen liittyy joukkueeseen.

 

193 senttiä pitkä ja 142 kiloa painava, Helsinki Wolverinesin kasvatti on viimeistelemässä opintojaan Texasissa sijaitsevassa Brook Hill -lukiossa, jossa hän on pelannut korkealla tasolla. Tirkkosen ura Yhdysvalloissa alkoi harmillisesti loukkaantumisella, mutta hän nousi viime kaudelle huippukuntoon ja pelasi Brook Hillissa vasemman guardin sekä defensive tacklen pelipaikoilla.

 

Yliopistojenkin huomiota herättänyt nuori jättiläinen palaa keväällä Suomeen ja on tulossa isoon rooliin Royalsin linjassa. Vaasan kentät ovat hänelle jo ennestään tutut, sillä hän edusti Royalsin U20-joukkuetta kaudella 2024.

 

– Päätös siirtyä Royalseihin oli helppo. Huippuvalmennus, hyvä tiimihenki ja tuttuja ihmisiä juniorimaajoukkueista, Tirkkonen kertoo.

 

Nuoresta iästään huolimatta hän on ehtinyt kerätä kokemusta monelta tasolta.

– Helsinki Wolverinesissa opin ennen kaikkea sietämään vaikeita tilanteita. Sieltä sain myös arvokasta kokemusta Vaahteraliigasta, mikä on auttanut minua paljon. High school -tasolla tärkein oppi on ollut pelinopeus. Opiskelu ja pelaaminen Yhdysvalloissa on yksi parhaista asioista, mitä olen koskaan tehnyt. Vaikka loukkaannuin kahdella kaudella peräkkäin, en vaihtaisi sekuntiakaan pois, Tirkkonen sanoo.

 

Royalsin päävalmentaja Seppo Evwaraye tuntee nuoren linjapelaajan entuudestaan.

– Eemeli on minulle tuttu pelaaja. Valmensin häntä U17- ja U19-juniorimaajoukkueissa, ja hän pelasi meillä Vaasassa myös U20-joukkueessa vuonna 2024, Evwaraye kertoo.

 

Päävalmentaja näkee Tirkkosessa paljon potentiaalia.

– On hienoa, että saimme hänen siirtymisensä järjestymään. Hän on nuori mutta erittäin kyvykäs pelaaja, jolta odotan paljon. Hänen paras jalkapallonsa on selvästi vielä edessäpäin. Tavoitteena on saada hänen kykynsä ja kehityksensä esiin koko kauden ajan.

 

– Hän pääsee kilpailukykyiseen ympäristöön, jossa voi jatkaa uraansa ja antaa laadukkaan työnäytteen. Me taas saamme rinkiin innokkaan ja laadukkaan pelaajan. Kokonaisuus on mielestäni win–win, Evwaraye summaa.

 

Tirkkonen itse lähtee Vaahteraliiga-kauteen itsevarmana.

– Joillekin korkeat odotukset tuovat painetta, mutta minulle ne eivät tuo. Tiedän mitä teen, ja teen sen niin hyvin kuin pystyn. Haluan profiloitua esikuvana nuorille pelaajille.

 

– Tuon linjaan lisää kokemusta Yhdysvalloista. Sellaista kokemusta ei yksinkertaisesti voi saada Suomesta. Haluan oppia vielä enemmän linjapelaamisesta, ja tämä on siihen erinomainen mahdollisuus.

 

Tuleva kausi on nyt nuoren linjapelaajan selkeä fokus.

– En ole vielä asettanut pitkän aikavälin tavoitteita. Keskityn täysin tähän kauteen ja voittamiseen. Muut tavoitteet tulevat ajallaan.