Wasa Royals julkaisee tulevien viikkojen aikana kauden ulkomaalaisvahvistukset. Ensimmäisenä vuorossa odotettu ilouutinen: Alpha Jalloh jatkaa Vaasassa.
Vaasan yleisön suosikki Alpha Jalloh palaa kuningaskuntaan jo kuudennelle kaudelleen ja lupaa tuoda joukkueeseen entistä enemmän johtajuutta.
– Olen innoissani palatessani Royalsin riveihin vielä yhdeksi kaudeksi – tämä on jo kuudes kauteni Suomessa, ja jokainen vuosi on ollut siunaus. Tänä vuonna roolini on hieman erilainen. Olen yhä ensisijaisesti pelaaja, mutta minua on myös pyydetty johtamaan joukkuetta – ja otan tuon vastuun vakavasti, Jalloh kertoo.
– Näen itseni kenttävalmentajana, esimerkkiä näyttävänä pelaajana, joka tuo energiaa ja tekee pelejä kentän jokaisessa kolkassa. Olen ollut sellainen aina, ja aion jatkaa samalla tavalla.
Useaan kertaan Vaahteraliigan All-Star-joukkueeseen valittu Jalloh kertoo kokevansa suurta ylpeyttä Royalsissa pelaamisesta.
– Minulle Royalsina oleminen tarkoittaa kovuutta. Se tarkoittaa, että astumme kentälle intensiteetillä, sisulla ja ylpeydellä joka kerta. Emme vain pukeudu tähän pelipaitaan – me edustamme jotain suurempaa. Olemme vastuussa toisillemme sekä teille, katsomon väelle, että annamme kentällä kaikkemme.
Jallohin mukaan tavoitteena on tällä kaudella ehdottomasti pudotuspelit.
– Jäimme viime kaudella tavoitteestamme, ja se sytytti meihin kaikkiin uuden palon. Olemme kasvaneet, tehneet töitä off-seasonin aikana, ja nyt olemme valmiita.
Vaahteraliigan vuoden 2020 pelaajaksi valittu Jalloh on pelannut Royalsissa vuodesta 2019 lähtien, lukuun ottamatta kautta 2021, jolloin hän pelasi ELF-sarjassa Leipzig Kingsin riveissä.
Jalloh valittiin myös kauden 2024 Vaahteraliigan All-Star-joukkueeseen potkunpalauttajana.
Päävalmentaja J-P Kuusisto kertoo, että Jalloh tulee kaudella 2025 ottamaan entistä isomman roolin puolustuksessa.
– Alpha on monipuolinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan usealla eri pelipaikalla. Kaikki tietävät hänen vaarallisuutensa pallon kanssa, ja on hienoa, että tällainen jokapaikanhöylä löytyy meidän joukkueesta.
– Alpha on aktiivinen pelin opiskelija ja toimii myös osana valmennustiimiämme. Tänä vuonna hänen fokuksensa on puolustuksessa, mutta varmasti kehitämme hänelle jonkinlaisen roolin myös hyökkäyksessä, Kuusisto lisää.
Wasa Royalsin urheilutoimenjohdon mukaan sopimus Jallohin kanssa on seuralle merkittävä vahvistus.
– Vaikka Alpha on meille jo lähes kotiutunut, hänen jatkonsa on meille todella tärkeä. Hän on edelleen merkittävä vahvistus Vaahteraliigaan. Uskallan edelleen väittää tutun mantran: pallo käsissään hän on yksi liigan vaarallisimmista pelaajista.
– Hänestä on myös kasvanut suuri voimavara joukkueen muillekin osa-alueille – ei vähiten valmennukseen.