Off-Season interview - Sami-Janne Tuominen

Off-Season interview – Sami-Janne Tuominen

Vuoden 2022 viimeiseen pelaajahaastatteluun saatiin hyökkäyksen linjamies Sami-Janne Tuominen. Kolmanteen kauteen Royalseissa valmistautuva Tuominen on vakiinnuttanut paikkansa vasemman guardin paikalla eikä aio luopua pelipaikastaan tulevanakaan vuonna. Tuominen tullaan näkemään myös keväällä korkeakoulusarjassa Wasa Dogsien paidassa.

 

Voitit vuonna 2022 spagettimaljan sekä korkeakoulusarjan puhtaalla pelillä. Mitä jäi käteen kaudesta?

Kausi oli joukkueiden osalta menestys. Voittaminen tekee kaikesta astetta mukavampaa etenkin verrattuna kauteen 2021. Oman pelin osalta kehitys jäi hieman heikoksi, mutta pystyin omassa roolissani auttamaan joukkuetta kohti voittoja.

 

Joulukuun alussa Royals siirtyi varsinaisen off-season harjoitusten pariin. Miltä paluu juoksu- ja lajiharjoitteiden pariin on tuntunut?

Treenit ovat sujuneet hyvin. Siirtymää treeneihin kypärien kanssa on helpottanut koko syksyn rullanneet korkeakouluharjoitukset, joiden vuoksi sain ensimmäiset toistot varusteet päällä jo aiemmin. Kokonaisuudessaan keho tuntuu freesiltä ja juoksu rullaa.

 

Millä osa-alueilla aiot parantaa tulevalla kaudella?

Olin kaudella 2021 erittäin atleettinen hyökkäyksen linjamieheksi. Kaudelle 2022 keräsin lisää massaa, mutta tämän seurauksena myös liikkuvuus ja nopeus kärsivät. Tavoitteena on olla fyysisesti tasapainoinen vuonna 2023. Pelillisesti tavoitteenani on olla teknisesti parempi käyttämään käsiä ja tuottamaan voimaa iskuihin.

 

Pelinumerosi vaihtuu tulevalle kaudelle. Onko tälle jokin erityinen syy?

Numerolla 59 aion kunnioittaa ja muistaa loppusyksyllä menehtynyttä isääni. Hän tuki minua lajia aloittaessa ja haasteita kohdatessa. Tulevana vuonna pelaamisella on tavallista suurempi merkitys.

 

Mitä tavoitteita sinulla on kaudelle 2023?

Haluan voittaa korkeakoulusarjan mestaruuden uudestaan ja edetä Royalsien kanssa pudotuspeleihin sekä mahdollisesti mestaruuteen asti.

 

Mitkä täytteet pizzaan?

Kinkku, Ananas & Mozzarella