Kuninkaalliset matkustivat runkosarjan päätöspeliin Kuopioon perjantaina. Panos ottelussa oli hyvin selkeä: voittaja kruunattaisiin Vaahteraliigan runkosarjan ykköseksi ja häviäjän oli tyytyminen kakkossijaan. Steelers oli lopulta parempi 55-30-lukemin.
Kuluvan kauden aikana Royals on onnistunut hankkimaan useita comenback-voittoja. Pelien aluista on puuttunut hivenet terävyyttä, ja tälläkin kertaa Steelers päästettiin alussa melko pitkälle etumatkalle. Kuopiolaiset jauhoivat tehokkaasti hyökkäystään ottelun alkupuolella, ja kuninkaallisilta onnistui hyökkäyspuolella palloa tehdä ainoastaan yksi kenttäpotkumaali.
Keskushyökkääjä Nico Barrow myöntää, että ongelma on vaivannut kuninkaallisia läpi lyhyen runkosarjan.
– Alku oli meiltä hidas. Meillä on ollut toistuva teema koko kauden, että olemme aloittaneet hitaasti, mutta lopettaneet nopeasti. Sen pitää muuttua. Jos olisimme pelanneet samaa peliä koko ajan kuin toisella puoliajalla, olisimme voittaneet, Barrow harmittelee.
Toisella puoliajalla hyökkäystulostakin alkoi syntymään enemmän ja Steelersin hyökkäyksen peli-iloja saatiin pois kovilla taklauksilla. Tuloksellisesti toinen puoliaika meni Royalsin nimiin 27-20-lukemin, mutta Steelersin pitkää etumatkaa ei saatu kurottua kiinni.
Toinen puoliaika oli ennen kaikkea juoksupainotteista hyökkäystä, joka alkoi pelin edetessä toimia yhä paremmin. Lopulta kokonaisuutta katsoen Royals-hyökkäys oli kuopiolaisia enemmän pallossa ja sai enemmän hyökkäysjaardeja, mutta voitoksi se ei kääntynyt.
Toisen puoliajan juoksusirkusta johtivat pelinrakentaja Brandon Gwinnerin sijaan Barrow ja laitahyökkääjä Alpha Jalloh. Jalloh juoksikin ottelussa itse 200 jaardia ja kolme touchdownia. Barrow oli puolestaan johtamassa ensimmäistä hyökkäystä pohjaan, joka päätyi Tom Suosteen juoksemaan touchdowniin.
Barrow oli myös pelinrakentajakaksikosta ainut, joka kirjautti tililleen myös heittojaardeja, kun hieman rikkinäisestä pelistä hän löysi Aaro Tuovisen.
– Oli ihan hauska pelata pelinrakentajana, mutta ei kauhean vaikeaa, kun pelisuunnitelma oli simppeli. Kohteeseen heittokin meni, vaikka se oli vähä myöhässä, kun aloitussyöttö epäonnistui, Barrow hymyilee.
Gwinner ei pelannut toisella puoliajalla varotoimenpiteenä. Mies haluttiin pitää pelikuntoisena ajatellen tulevan viikon välieräpeliä.
– Halusimme varmistaa, että hän on pelikuntoinen ensi viikolla välierässä, koska hänellä oli pientä vaivaa tässä pelissä. On parempi, että pelinrakentajamme on tuoreena ja pelikunnossa ensi viikolla, HC Stacey Thomas kertoo.
Thomas harmittelee, että peli valahti jo varhaisessa vaiheessa liki kokonaan käsistä, mutta on iloinen, että toiselle puoliajalle joukkue palasi sisuuntuneena ja uudella ilmeellä.
– Me näytimme, että pystymme tekemään hyökkäyksessä monia asioita, emmekä ole riippuvaisia vain yhdestä asiasta. Monipuolisuutemme näkyi, vaikka pelinrakentajamme oli sivussa ja saimme myös muutaman touchdownin, Thomas sanoi.
Lopulta runkosarjassa päädyttiin toiselle sijalle ja se varmisti kotiedun välieräpeliin, jossa ensi viikon sunnuntaina vastaan asettuu Helsinki Wolverines. Tuleva viikko joukkueessa valmistellaan välierää, jossa on panoksena paikka vuoden 2020 Vaahteramaljaan.
– Tehdään duunia viikko, fiksataan pari juttua ja lähdetään voittamaan, kuuluu Barrowin lääkkeet ensi viikolle.