Tappio Butchersille

Vielä ei ollut Kuninkaallisten aika palata voittokantaan, sillä porvoolaiset veivät sarjapisteet mennessään ottelun päättyessä 13 – 36 (6 – 13). Royals nousi toisen puoliajan alussa tasatilanteeseen 13-13, mutta puoliajan lopulla se sortui ratkaiseviin virheisiin ja näistä Butchers rankaisi armotta. Ottelussa tapahtui kuitenkin jatkoa ajatellen myös lupaavia asioita ja viitteitä siitä, että parasta Royalsia ei vielä tällä kaudella ole kentällä nähty. (Kuvat: Samppa Toivonen)

Butchersin kotimainen pelinrakentaja Janne Lehtinen sai otteluun loistavan startin, kun hän löysi ensimmäisellä heitollaan Daniel Luoman, joka kiinniottonsa jälkeen viimeisteli 32 jaardisen TD:n. Tämän jälkeen Royalsin puolustus sai kuitenkin Butchersin heittopelin kuriin ja Lehtisen tilastoihin merkittiin enää 14 heittoa, joista 3 onnistui ja niillä edettiin 29 jaardia. Voiton avaimia kantoikin ottelussa keskushyökkääjät Darion Hall ja Sebastian Lindell, jotka urakoivat yhteensä 26 kannolla 247 jaardia ja 3 TD:tä. Ottelun arvokkaimpana pelaajanakin palkittu Lindell operoi huikealla 19,6 jaardin keskiarvolla. Lisäksi Butchersin potkaisija Jani-Petteri Malka potki varman tuntuisesti kaikki lisäpisteet ja kaksi kenttäpotkumaalia haarukkaan.

Alun takaa-ajoasemasta huolimatta Royals nousi vielä toisen puoliajan avanneella draivillaan kamppaileman voitosta, kun QB Isaac Fisher punnersi hyvän draivin päätteeksi pallon maalialueelle ja onnistuneen lisäpisteen jälkeen Royals tasoitti ottelun. Lisäksi Royalsin CB Rufail Khalifa nappasi seuraavalla Butchersin hyökkäysvuorolla syötönkatkon ja viimeistään tässä vaiheessa tunnelma hallissa alkoi nousta kattoon. Tasatilanteessa lähdettiinkin viimeiselle neljännekselle, mistä muodostui Royalsin kannalta varsin synkkä. Alamäki alkoi, kun kolmas ja pitkätilanteessa laitahyökkääjänä pelannutta #33 Stacey Thomasta iskettiin, Butchersin kenttäpuoliskolla, hieman ennenaikaisesti ja QB #13 Isaac Fisherin pitkä heitto jäi koppaamatta. Tuomaristo tulkitsi tilanteen kuitenkin toisin ja näin Royals joutui lentopotkaisemaan pallon.

Lentopotku jäi hieman torsoksi ja näin Butchers pääsi hyökkäämään hyvistä asetelmista, eikä jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä. Siitä alkoikin Royalsin amerikan vahvistusten todellinen mustavaihe, kun ensin aloituspotkua palauttanut #1 Kurtis Lee rähmäsi pallon Butchersille omalle 11 jaardin viivalle. Tästä Butchers rankaisi välittömästi seuraavalla juoksupelillään. Seuraava epäonnen soturi oli QB #8 Isaac Fisher, jonka johtama takaa-ajo hyökkäys päättyi syötönkatkoon ja sitä seuranneella hyökkäysvuorolla Butchers rankaisi jälleen. Sitten oli RB #34 Justin Williamin vuoro. Mies oli liukastellut ottelussa jo aikaisemminkin, mutta nyt se tapahtui aloituspotkunpalautuksessa omalla yhdellä jaardilla ja kun mies seuraavalla juoksuyrityksellä taklattiin omalla maalialueella, syntyi omamaali eli safety. Näin ollen Butchers vei viimeisen neljänneksen murskavasti 23-0 ja sarjapisteet matkasivat Porvooseen.

Ottelusta löytyi kuitenkin alussa mainittuja positiivisiakin viitteitä ja niihin voidaan laskea mm. Royalsin parhaana palkitun DT #87 Martti Kassin loistohetket linjan keskellä, RB #40 Tom Suosteen kyky edetä ja tehdä maaleja sekä juosten, että heitoista. Suoste oli siis jälleen pelipäällä, vaikka sai vain kerran pallon kainaloon, mutta tuolloinkin hän eteni erittäin sinnikkäästi 9 jaardia, vaikka moni luuli pelin jo pysähtyneen paljon aikaisemmin, lisäksi hän oli 4 kiinniotolla, 38 jaardilla ja yhdellä TD:llä Royalsin tehokkain ”laitahyökkääjä”. Myös toinen ennakossa mainituista konkareista eli WR 19 Jussi Kaas pelasi itsensä usein vapaaksi, mutta Fisherin heitot vain nousivat, harmittavan usein, jopa Jussin ulottumattomiin. Muutoinkaan, Suosteen kiinniottoja ja muutamaa väläytystä lukuun ottamatta, Fisherin johtama heittopeli ei ollut sitä mitä toivottaisiin, sillä vain 9/24 päätyi oman pelaajan hyppysiin. Fisher kuitenkin osoitti kykynsä edetä juosten ja olikin paras etenijä maata pitkin 10 kannolla 76 jaardilla ja yhdellä TD:llä. Fisherin kantoihin sisältyy valitettavasti myös loukkaantumisriski, sillä sen verran kovia iskuja hän palloa kantaessaan antoi ja otti. Hän kun ei harrasta pelirakentajan liukuja vaan tiukassa paikassa vetää surutta päin.

Myös usein liukastellut RB #34 Justin Williams väläytteli paikka paikoin ja jos hän saa vielä hiukan hiottua yhteispeliä hyökkäyksen linjan kanssa ja jalkaansa pitävät tossut, niin paljon saattaa tapahtua. Positiivista oli myös nuoren kaartin eli U19 junioreiden pääsy miesten Vaahteraliigakarkeloihin. OL #77 Ashak Shoul pelasi täydet minuutit ja ennakossa mainitsematta jäänyt #81 Roni Viinamäki nappasi, blokin takaa komeasti uransa ensimmäisen taklauksen miesten sarjoissa. Myös, #33 Stacey Thomaksen safetyn paikalta tukimieheksi vapauttanut, #2 Viktor Mänty osoitti varmoilla taklauksillaan pystyvänsä hienosti hoitamaan takakentän lukon tehtävät. Ranskalainen  oli jälleen Royalsin ja tälläkertaa koko kentän ahkerin taklaaja 9,5 taklauksellaan. Ottelun kaikki tilastot löydät täältä.

Päävalmentaja paluun Vaahteraliigaan tehnyt Seppo Evwaraye kommentoi kamppailua seuraavasti. ”Ottelu oli operatiivisesti parannus viikon takaisesta, mutta se ei riittänyt vielä voittoon. Taistelimme voitosta todella pitkään, mutta neljännen neljänneksen synkkä hetki valitettavasti sinetöi ottelun voittajan. Itse ottelussa olin tyytyväinen siihen, että saimme pienillä muutoksilla pallon kulkemaan ihan nätisti hyökkäyksessä. Henki oli pelaajilla myös hyvä, mutta emme vieneet tilanteita loppuun ja täten voitto karkasi. Ehkä suurin pettymys oli hyökkäyksen puolella tiputetut pallot. Niitä oli luvattoman paljon ja ne vaikutti meidän draiveihin radikaalisti. Ajoittain myös paine laidoilta oli ongelma. Pääsen näihin paeutumaan, kun olen tutkinut filmin, mutta siinä meidän pitää parantaa.

Puolustuksen puolella ajoittaisista nukahduksista huolimatta, pysyi Porvoon heittohyökkäys aika hyvin aisoissa. Meidän pelin tappoi Sebastian Lindell ja fullback dive.  Porvoo pelasi erittäin vahvasti ja he ovat hyvä joukkue. Tämä oli selvä jo ennen ottelua. Mitään ei tule tänä vuonna ilmaiseksi tänä, mutta toivotamme haasteen tervetulleeksi. Parannamme tästä, siitä olen varma. Putsaamme pois niin hassutukset, kuin pallon rähmäykset palautuksissa ja omat maalit, niin hyvä tästä vielä tulee. ”

Tappioista huolimatta matka siis jatkuu ja Royalsilla on nyt vajaa viikko aikaa hioa peliään kuntoon, sillä tulevana lauantaina eli 26.5. Botniahallille astelee rakkain vihollinen eli Seinäjoen Crocodiles ja tuolloin pelataan sarjapisteiden lisäksi Botnia Bowlin merkeissä lakeuksien herruudesta.