Seinäjoelta jäi vain luu käteen

Kuninkaallisten peli jätti paljon parannettavaa, kun kauden ensimmäinen ja historian kymmenes Botnia Bowl pelattiin maanantaina Jouppiskan legendaarisella tekonurmella. Crocodiles vei ottelun nimiinsä lukemin 33-0.

Historiallisessa kontekstissa Royalsilla oli mahdollisuus tasoittaa puntit Botnia Bowlin keskinäisissä kohtaamisissa maanantaina. Crocodiles oli voittanut aiemmista paikallispeleistä viisi ja Royals neljä, joten voitto olisi tuonut kuninkaalliset tasoihin tilastoissa.

Toisin kuitenkin kävi, sillä otteluisännät olivat kamppailussa edellä jokaisella osa-alueella. Kuninkaallisten peli jäi hieman telineisiin ja muutamia välähdyksiä lukuun ottamatta suurempia positiivisia asioita ei jäänyt tuliaisiksi. Erityisesti hyökkäys ontui pahasti ja valitettavasti kuninkaallisten ainoa pistesuoritus on edelleen Markus Pylkkäsen Kuopio Steelersiä vastaan tekemä kenttäpotkumaali. Kauden ensimmäinen touchdown jäi odottamaan kolmanteen peliin.

Crocodiles paineisti pelinrakentajaa vahvasti koko ottelun, eikä kuninkaan miehiltä löytynyt eväitä pysäyttää päälle syöksyviä krokotiilejä. Royals sai luotua joitain hyviä pelejä ja muutama syöttö syvempään oli onnistua, mutta lopulta pisteitä ei syntynyt missään vaiheessa. Muutamat pidemmät jaardit tulivat pääasiassa rikkoituneilla peleillä, joissa pelinrakentaja Brandon Gwinner joutui käyttämään luovuuttaan.

– Olimme todella pehmeitä hyökkäyksessä. Meillä ei oikein ole juoksupeliä ja olimme heikkoja siinä. Pelinrakentajan paikalla emme tehneet oikeita lukuja. Emme tehneet hyökkäyksessä mitään oikein ja se on mentaalipuolen asia, koska olemme harjoitelleet tätä hyökkäystä helmikuusta saakka, Royalsin päävalmentaja John Booker ruoti.

Booker uskoo, että pelin avautuminen on kuitenkin lähellä, mutta se vaatii uudenlaisia suorituksia kentällä.

– Lopulta se on pelaajien päätös. On asioita, joita voi tehdä valmentajankin paremmin, mutta pelaajien täytyy ottaa peli haltuun. Viime kaudella meillä oli hyökkäyksen linjassa kolme korkeatasoista suomalaispelaajaa, mutta he ovat kaikki lähteneet. Meillä on tuore hyökkäyksen linja ja heidän täytyy kantaa vastuu pelaamisesta ja ottaa pelipaikka haltuun, Booker sanoo.

Crocodilesin peli pyöri viimevuotiseen tapaan pitkälti Christian Powellin juoksun ympärillä. Kuninkaallisten puolustus onnistui hänen pidättelemisessään pääsääntöisesti hyvin, vaikka muutamia kertoja yhdysvaltalaiskeskushyökkääjä pääsi rullaamaan täyteen vauhtiin, jolloin hänet on erittäin vaikea pysäyttää. Muutaman kerran ottelun aikana Crocodilesin hyökkäys jäi pisteittä, joka on askel eteenpäin ja sikäli puolustuksellisesti käteen jäi myös joitain positiivisia asioita.

Kuninkaalliset hiovat pelejään nyt reilun viikon ajan ja palaa kentälle ensi viikon lauantaina kotona, kun Steelers saapuu kauden toiselle vierailulle. Silloin lähdetään hakemaan kauden avausvoittoa kahden heikomman esityksen jälkeen!

Pistesuoritukset:

 1. Neljännes

7-0 / Crocodiles / Christian Powell / Juostu touchdown (Lisäpiste Janne Särkelä)

2. Neljännes

14-0 / Crocodiles / Christian Powell / Heitetty touchdown (Lisäpiste Janne Särkelä)

3. Neljännes

20-0 / Crocodiles / Nathaniel Robitaille / Heitetty touchdown (Lisäpiste blokattu)

4. Neljännes

27-0 / Crocodiles / Christian Powell / Juostu touchdown (Lisäpiste Janne Särkelä)
33-0 / Crocodiles / Benjamin Plu / Heitetty touchdown (Lisäpiste blokattu)