Kohti kauden viimeistä peliä – Toivonkipinä sarjapaikasta elää pienenä taustalla

Kuninkaalliset valmistautuvat tällä viikolla kauden viimeiseen peliin, kun joukkue matkustaa Helsinkiin Roostersin vieraaksi.

Viime viikolla edessä oli tiukka paikka, kun Royals pelasi Lohjalla vieraissa United Newland Crusadersia vastaan. Taistelu oli tiukka ja voittajasta käytiin kamppailua loppuun saakka, mutta kellon käydessä nollaan, olivat voittolukemat Crusadersin hyväksi 28-24.

Kuninkaalliset ovat painineet koko kauden ajan kokoonpanon kanssa. Poissaoloja ja loukkaantumisia on tullut sen lisäksi, että kauteen lähdettiin jo alkuun melko kapealla rosterilla. Nämä asiat saattoivat olla ratkaisevia sillä hetkellä, kun Crusaders-ottelua laitettiin pakettiin. Monet pelaajat joutuivat pelaamaan molemmilla puolen palloa ja lisäksi itselleen vierailla pelipaikolla.

– Lähdimme otteluun aika huonosta lähtötilanteesta. Puolustusta jouduttiin muuttamaan vielä bussissa matkalla Lohjalle pelaajatilanteen vuoksi. Joukkue taisteli mielestäni voitosta kovaa ja teki hyvää työtä lähtötilanne huomioiden. Hyökkäys teki hyvää työtä kapealla ja nuorella hyökkäyksenlinjalla. Puolustuksessa pelaajat joutuivat pelaamaan eri pelipaikkoja, joihin olivat viikolla harjoitelleet, kuninkaallisten apuvalmentaja Nana Olavuo summaa.

Tulevana torstaina edessä on kauden viimeinen ottelu, kun Royals matkustaa Helsinkiin. Vastus on kova, sillä Roosters on hävinnyt tällä kaudella vain yhden ottelun ja pelannut pelistä toiseen vakuuttavasti. Helsinkiläiset lähtevät tämän kauden välieriin kotiedulla hyvin suurella todennäköisyydellä.

– Rosteri on nyt niin kapea, että ensimmäinen avain voittoon on ehjänä pysyminen. Peliin lähdetään samalla tavalla kuin kaikkiin muihinkin: tehdään pelisuunnitelma filmin perusteella ja valmistetaan pelaajat tekemään omat vastuunsa. Jos kaikki toimii suunnitelman mukaisesti pelaajatilanne ja pelipaikat mukaan lukion, on voitto mahdollinen. Haastavaa tulee olemaan joka tapauksessa, Olavuo sanoo.

Tappio Crusadersin kotikentällä tarkoitti sitä, että sarjapaikka lipsahti kuninkaallisten omista käsistä. Voiton myötä sekä uusimaalaisilla että kuninkaallisilla on taskussaan yksi voitto, mutta keskinäisen ottelun perusteella Crusaders tiputti Royalsin sarjataulukon hännille.

Vitsit ovat vähissä, mutta sarjapaikan säilyttäminen on vielä mahdollista. Nyt ei kuitenkaan ole varaa enää yhteenkään tappioon, vaan torstaina Roostersin on kaaduttava Velodromilla. Jos voitto pystytään naaraamaan ja Crusaders häviää kauden viimeiset pelinsä Steelersille ja Butchersille, on Royals Crusadersin edellä sarjataulukossa kauden päätteeksi.

Katse on Olavuon mukaan tiukasti torstain pelissä.

– Tappion jälkeen oli tietysti pettynyt tunnelma, mutta kaikilla katse on jo kauden viimeisessä pelissä, Olavuo kertoo.

Kävipä torstaina miten tahansa, toiminta jatkuu joka tapauksessa. Aika näyttää, mikä sarjataso on. Jos pelit jatkuvat I-divisioonassa, ne jatkuvat I-divisioonassa, jonka jälkeen haetaan vauhtia takaisin Vaahteraliigaan. Vaasalaisen jenkkifutiksen tilanne ei ole kuitenkaan mennyt heikompaan suuntaan kuin tuloksellisessa mielessä.

Tällä kaudella on jälleen pystytty ajamaan nuoria pelaajia sisään pääsarjatasolle ja tulevaisuudessa oma pelaajarunko on entistäkin vahvempi. Se luo vahvan pohjan toiminnan tulevaisuudelle.

Roosters-Royals-ottelu alkaa torstaina 19.08. kello 17.30 Helsingin Velodromilla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruutu-palvelussa!