Butchers kaatui Porvoossa

Butchers kaatui Porvoossa

Wasa Royals otti tärkeän 14 – 19 (7 – 12) voiton Porvoo Butchersista ja nousi ennen juhannustaukoa runkosarjan kolmannelle sijalle. Samalla Kuninkaalliset vahvistivat otettaan pudotuspelipaikasta. Kuumassa säässä pelattu kamppailu oli fyysisesti varsin vaativa eikä ottelusta tullut mitään pistejuhlaa molempien joukkueiden puolustusten pitäessä vastustajan hyökkäykset kurissa.

Johtoasema vaihtui ottelussa useammankin kerran. Viimeiselle neljännekselle lähdettiin Royalsin johtaessa. Kun Butchersin pelinrakentaja #1 Jordan Moore lisäksi loukkaantui kolmannen neljänneksen lopussa, moni varmasti uskoi, että ottelu oli ratkennut. Näin uskoi ehkä Royalsin puolustuskin. Varamiehenä kentälle astellut #4 Sebastian Berndtsson oli kuitenkin toista mieltä ja johdatti heti ensimmäisellä hyökkäysvuorollaan Teurastajat Royalsin maalialueelle ja Butchersin johtoon. Royals osoitti kuitenkin taistelutahtonsa ja ottelun loppuhetkillä WR #19 Jussi Kaas vei Royalsin johtoon ja lopulta voittoon päivän ainoalla, mutta sitäkin tärkeämmällä kiinniotollaan.

Isossa kuvassa Royalsin hyökkäyksen puolella paluun pelikentille tehnyt WR #8 Spencer Cutlan oli enemmän kuin mies paikallaan. Hän viimeisteli kaksi TD:tä, joista ensimmäinen tuli varsin näyttävän kikkapelin päätteeksi. Tuossa pelissä WR #13 RJ Long lopulta heitti pallon täysin vapaaksi jääneelle Cutlanille, jolla oli suhteellisen helppo työ viimeistellä 55 jaardinen TD. Long oli muutoinkin jälleen loistava ja uurasti helteestä huolimatta kahteen suuntaan. Juoksu ei Royalsilla oikein rullannut, joten RB #40 Tom Suoste jäi hänelle varsin vaatimattomiin jaardeihin. QB #12 Justin Sottilaren orkesteroima heittohyökkäys sen sijaan yskähteli tällä kertaa lupaavasti ja runkosarjan toisella puoliskolla siltä on lupa odottaa koviakin kierroksia.

Rufa oli Porvoota vastaan jälleen oma vakuuttava itsensä.

Myös puolustuksessa nousi esille tuttuja nimiä. LB #4 Chris Young oli jälleen kentän taklauskunkku. Myös #9 Efe Evwaraye jatkoi vakuuttavia otteita. Unohtaa ei sovi myöskään, Royals kasvatti CB #21 Rufail Khalifaa, jota oltiin Nelosen Ruutu+ -lähetyksessä nostamassa jo Euroopankin huipulle. Hieman vähemmän esillä olleen DL #97 Martti Kassin nousujohteinen käyrä, mikä alkoi Royalsin riveissä 2013, alkaa toden teolla näkymään ja otteista päätellen myös kevään pienet loukkaantumiset ovat taakse jääneitä murheita. Esille on myös syytä nostaa #28 Lauri Saari joka liittyi Kuninkaallisiin paikallisen yliopistojoukkue Wasa Dogsin riveistä. Keskushyökkääjän tontilla ylipistojoukkueessaan pelannut Saari on esiintynyt varsin ennakkoluulottomasti tukimiehenä Royalsin puolustuksessa. Myös brittitakamies #23 Jefferson Davis on urakoinut ansiokkaasti kahteen suuntaan, pelaten hienosti niin puolustuksen takakentällä kuin hyökkäyksessä laitahyökkääjänäkin.

Mitään ilotulittelua Porvoossa ei kummaltakaan joukkueelta, mutta Royalsille tarttui mukaan se tärkein eli voitto. Nyt on edessä lyhyt juhannustauko ja juhannuksen jälkeen torstainan eli 29.6. Kaarlen kentälle, Royalsin vieraaksi, saapuu Tampere Saints. Saints on Royalsille erittäin tuttu ja rakas vihollinen, sillä yhteinen historia juontaa jo divisioona tasolle ja nousu Vaahteraliigaankin tapahtui ikään kuin käsi kädessä. Saints on myös joukkue, minkä Royals on kohdannut (vieläkin suhteellisen lyhyen) historiansa kaikkein useimmin eli yhteensä kuusi kertaa. Voitot ovat tasan 3-3. Kun mukaan lasketaan vielä useat harjoitusottelut eri kausien alla niin monet pelaajatkin varmasti alkavat jo tuntemaan toistensa metkut. Toivottavasti asiat etenevät siihen pisteeseen, että Saints ottelun yhteydessä päästään esittelemään kotiyleisölle myös Royalsin uusi kotimainen vahvistus.

Lue lisää Butchers ottelusta: Vaahteraliiga.fi